Tapahtumakalenteri
Maanantai 12.6.2023
Jelppistä Etelä-Savon alueen järjestöille hankehakuun ja hanketoimintaan
Uusi rakennerahaston ohjelmakausi on käynnistynyt. Vuosille 2021-2027 kansalaislähtöisen kehittämisen hankkeisiin on varattu Etelä-Savossa noin miljoona euroa per vuosi. JELPPIS- osaamista ja tukea hankekehittämiseen -koordinaatiohanke, joka käynnistyi huhtikuussa, tarjoaa matalan kynnyksen tukea järjestöille hankekehittämiseen niin hakuvaiheessa kuin myös hankkeen käynnistymisen jälkeen. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian koordinaatiohankkeen tavoitteena on vahvistaa järjestötoimijoiden hankeosaamista, lisätä rohkeutta hakea uusia hankkeita, sekä lisätä Etelä-Savon alueen järjestöjen yhteistyötä.
Hankkeen toiminta on tarkoitettu erilaisille järjestöille, kuten sosiaali- ja terveysalan, kulttuurin, liikunnan sekä esimerkiksi kaupunginosaseuroille. Toimintaa suunnitellaan yhteistyössä järjestöjen kanssa ja tarjotaan järjestöjen tarpeista lähtevää tukea. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Etelä-Savon ELY-keskuksen kanssa, joka rahoittaa hanketta.
Järjestöillä on valtavasti ruohonjuuritason tietoa alueen asukkaiden haasteista sekä kehittämisideoita, joilla voitaisiin lisätä asukkaiden osallistumismahdollisuuksia sekä esimerkiksi vähentää syrjäytymistä. Järjestöissä toimivat henkilöt voivat kuitenkin kokea hankkeiden hakemisen vaativana ja hanketoiminnan kuormittavana. Vaikeana voidaan kokea esimerkiksi hankkeiden hakemiseen ja toteuttamiseen liittyvä byrokratia. Siinä Jelppis on apuna.
JELPPIS järjestää Mikkelissä Estery-talolla kaikille alueen järjestötoimijoille avoimen infotilaisuuden 12.6. klo 14 alkaen, jossa on mahdollista keskustella sekä ideoida uutta kehittämistoimintaa alueella. Tilaisuuteen voi ilmoittautua sähköisesti täältä tai soittamalla Emmi Nykäselle: 050 400 2877. Lisäksi Jelppiksen työntekijät ovat mukana Etelä-Savon ELY-keskuksen järjestämässä kaikille avoimessa rahoitushakuinfossa 19.6. klo 13 alkaen, joka järjestetään Teamsissa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen täältä.
Me hankkeen työntekijät, Annastiina Vesterinen ja Emmi Nykänen, kannustamme niin uusia kuin myös jo ESR-hankkeita aiemmilla ohjelmakausilla hakeneita järjestöjä olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä. Hanketyöntekijät auttavat kaikessa ESR+ -hanketoimintaan liittyvissä kysymyksissä ja toimivat rinnalla koko hankekauden. Seuraava kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen rahoitushaku Etelä-Savossa on 1.7.-8.9.2023.
Lisätietoja:
Annastiina Vesterinen
Projektipäällikkö
Juvenia
040 486 8279
annastiina.vesterinen@xamk.fi
Emmi Nykänen TKI-asiantuntija Juvenia 050 400 2877 emmi.nykanen@xamk.fi
JELPPIS- osaamista ja tukea hankekehittämiseen kotisivut: xamk.fi/jelppis
Tiistai 13.6.2023
Tervetuloa Esteryn kauniille sisäpihalle maksuttomaan tuolijumppaan koko kesän ajan 6.6. - 10.8. tiistaisin ja torstaisin klo 10-11.
Sinun ei tarvitse ennakkoilmoittautua, sen kuin tulet vain jumppaamaan! Jumppaa vetää Mikkelin kaupungin ammattitaitoinen henkilö.
Kaikki jumppaamaan!
Keskiviikko 14.6.2023
Hattarakoneen käytön opastusta Estery ry:n jäsenjärjestöjen edustajille keskiviikkona 14.6. klo 11.00-12.00 Estery-talon piha-alueella.
Säävaraus!
Torstai 15.6.2023
Tervetuloa Esteryn kauniille sisäpihalle maksuttomaan tuolijumppaan koko kesän ajan 6.6. - 10.8. tiistaisin ja torstaisin klo 10-11.
Sinun ei tarvitse ennakkoilmoittautua, sen kuin tulet vain jumppaamaan! Jumppaa vetää Mikkelin kaupungin ammattitaitoinen henkilö.
Kaikki jumppaamaan!
Tiistai 20.6.2023

Torstai 22.6.2023

Tiistai 27.6.2023

Estery on mukana Hulivilikarnevaaleilla!
Hulivilikarnevaalien aikana ti 27.6. kello 10-15 Estery-talon pihalla voit tulla virkistäytymään Esteryn kesäkahvilassa, pelailemaan pihapelejä ja hyödyntää Estery-talon sisätiloja esimerkiksi WC:ssä käymiseen tai vaipan vaihtamiseen, sekä omien eväiden syömiseen.
Meillä on myynnissä mm. kahvia, donitseja ja hattaroita!
Torstai 29.6.2023
Tervetuloa Esteryn kauniille sisäpihalle maksuttomaan tuolijumppaan koko kesän ajan 6.6. - 10.8. tiistaisin ja torstaisin klo 10-11.
Sinun ei tarvitse ennakkoilmoittautua, sen kuin tulet vain jumppaamaan! Jumppaa vetää Mikkelin kaupungin ammattitaitoinen henkilö.
Kaikki jumppaamaan!
Tiistai 4.7.2023

Torstai 6.7.2023

Tiistai 11.7.2023

Torstai 13.7.2023

Tiistai 18.7.2023

Torstai 20.7.2023

Tiistai 25.7.2023

Torstai 27.7.2023

Tiistai 1.8.2023

Torstai 3.8.2023

Tiistai 8.8.2023

Torstai 10.8.2023

Keskiviikko 16.8.2023
Ilmoittaudu Esteryn Laulajat -sekakuoroon!
Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.
Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa. Ensimmäinen kuorokerta on ke 16.8.
Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan! Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.
Perjantai 25.8.2023
Estery-talolla kumppanuuskahvit 25.8.2023 klo 13-14. Tilaisuus on tarkoitettu Esteryn jäsenyhdistyksien toimijoille. Jutellaan ajankohtaisista asioista ja verkostoidutaan rennossa ilmapiirissä!
Tervetuloa!
Keskiviikko 30.8.2023
Ilmoittaudu Esteryn Laulajat -sekakuoroon!
Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.
Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa. Ensimmäinen kuorokerta on ke 16.8.
Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan! Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.
Tiistai 5.9.2023
Kyllä onnistuu! -hankkeen ensimmäinen maksuton vapaaehtoisten asiointitukihenkilöiden koulutus alkaa 5.9.2023.
Ensimmäisen koulutuksen ajankohta:
5.9. klo 10.30 - 14.00
6.9. klo 14.00 - 17.30
12.9. klo 10.30 - 14.00
14.9. klo 10.30 - 14.00
Koulutukset järjestetään Estery-talolla, osoitteessa Otto Mannisen katu 4.
Ilmoittautumiset 28.8. mennessä: marianne@estery.fi tai puhelimitse 050 3131 985
Torstai 7.9.2023
Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. Aloitus to 7.9.
Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!
Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Esteryn LUKUPIIRI kokoontuu syksyllä 2023 kerran kuukaudessa.
Lukupiiri on kaikille avoin ja maksuton. Mukaan voi tulla silloin kun itselle sopii ja osallistua voi vaikka kirjaa ei olisi lukenut, jos on kiinnostunut kirjasta käytävästä keskustelusta.
Syyskauden aloitamme to 7.9. klo 11:30 - 13:30. Kokoontuminen Estery-talon edessä sisäpihalla, josta siirrymme yliopistokeskuksen luokkaan. Syyskuun kirja: Auster Paul; Talvipäiväkirja (Winter journal) 225 sivua. Loppuvuoden kirjat valitaan yhdessä syyskuun tapaamisessa. Samoin vahvistetaan syyskauden kokoontumisajat.
ESTERY - Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry
Järjestötalon osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Tervetuloa tutustumaan!
Maanantai 11.9.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 12.9.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Keskiviikko 13.9.2023
Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.
Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.
Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!
Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.
Torstai 14.9.2023
Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!
Aloitamme torstaina 14.9.2023 klo 16.
Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.
Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!
Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.
Maanantai 18.9.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 19.9.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Kulttuurikahvila saapuu taas pääkirjaston 2. kerrokseen. Ensimmäisellä kerralla ti 19.9. klo 14–17 teemana on runous.
Syksyn ensimmäisen kulttuurikahvilan kahvilatoiminnasta vastaa Estery ry yhdessä Kyllä onnistuu! -hankkeen kanssa.
Tule nauttimaan runoudesta sekä kahvilatuotteista!
Varauduthan käteismaksuun.
Torstai 21.9.2023
Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana.
Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!
Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Maanantai 25.9.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 26.9.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Keskiviikko 27.9.2023
Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.
Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.
Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!
Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.
Torstai 28.9.2023
Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!
Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!
Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.
Maanantai 2.10.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 3.10.2023

Haluaisitko itsellesi mielekästä tekemistä sekä samala auttaa ja tuoda hyvää muille? Tule sairaalavapaaehtoiseksi!
Vapaaehtoistehtävät voit valita oman mielenkiintosi mukaan. Vapaaehtoistehtäviä on muun muassa:
Aula-avustaja: Ohjaat sairaalaan tulevia ihmisiä oikeaan paikkaan ja autat itseilmoittautumislaiteetn kanssa.
Juttukaveri: Voit toimia juttukaverina sairaalan osastolla tapaamassa yksinäisiä.
Muut vapaaehtoistehtävät sairaalassa ovat: vertaistukija, saattohoidon tukihenkilö tai vaikkapa esiintyjä. Vapaaehtoisena voit käydä pelaamassa, laulamassa/laulattamassa, tekemässä käsitöitä ja askartelua osastoilla.
Räätälöimme vapaaehtoistehtävät vapaaehtoisen omien mielenkiinnon kohteiden mukaan.
Saat itse valita milloin, miten usein ja kuinka kauan toimit vapaaehtoistehtävissä. Emme edellytä vapaaehtoisiltamme aikaisempaa kokemusta vapaaehtoistehtävistä, tarjoamme koulutuksen ja kattavan perehdytyksen vapaaehtoisillemme.
Seuraava maksuton koulutus pidetään tiistaina 3.10.2023 Mikkelin keskussairaalan auditoriossa. Koulutuksessa käydään läpi sairaalan ja OLKA-toiminnan yhteisiä pelisääntöjä mm. hygienia ja turvallisuusohjeet. Saat käydystä koulutuksesta todistuksen. Haastattelemme kaikki koulutukseen halukkaat. Ilmoittaudu haastatteluun OLKA-koordinaattori Noora Kähärälle sähköpostitse noora@estery.fi tai soittamalla/laittamalla viesti numeroon p. 050 570 0551.
Torstai 5.10.2023
Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana.
Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!
Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Maanantai 9.10.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 10.10.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Keskiviikko 11.10.2023
Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.
Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.
Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!
Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.
Torstai 12.10.2023
Tule kuuntelemaan luentotilaisuutta kilpirauhassairauksista Mikkelin keskussairaalan auditorioon torstaina 12.10 klo klo 14.15-16:00. TIlaisuuden jälkeen auditorion edessä maksuton kahvitarjoilu. Tilaisuuden järjestää Etelä-Karjalalan KILPI ry yhteistyössä OLKA-toiminta ja Eloisa. Tilaisuus on kaikille maksuton ja siihen voi osallistua kaikki asiasta kinnostuneet.
Tilaisuuden ohjelma:
Avaus
Etelä-Karjalan Kilpi ry Toini Sokkanen
klo 14.20
Yleistä tietoa Kilpirauhasliitosta
Verkkoasiantuntija Johanna Johanna Erkkilä
klo 14.30 Lääkäriluento kilpirauhassairauksista:
Ritva Kannisto, sisätautien koulutusylilääkäri, Endokrinologian ja sisätautien erikoislääkäri, Eloisa
klo 15.30
Kokemustoimija Piia kertoo tarinansa ”Taisteluni kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa – minä voitin”.
klo 16.00
Päätös
Maksuton kahvitarjoilu tilaisuuden päättyessä
Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!
Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!
Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.
Maanantai 16.10.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 17.10.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Torstai 19.10.2023
Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana.
Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!
Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Maanantai 23.10.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 24.10.2023

Keskiviikko 25.10.2023
Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.
Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.
Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!
Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.
Torstai 26.10.2023
Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!
Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!
Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.
Maanantai 30.10.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 31.10.2023

Keskiviikko 1.11.2023
Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä
Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.
Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."
Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.
Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
Ikäihmisten DISKO
Järjestämme ikäihmisten DISKON ke 1.11.2023 kello 18-21 Teatteriravintola ILOSSA.
Disko on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Diskoon on ilmainen sisäänpääsy ja se on kaikille ikäihmisille avoin tapahtuma. Ikäraja 65 vuotta.
Diskossa DJ Janne, joka soittaa ikäihmisten maun mukaista diskomusiikkia 60-, 70- ja 80-luvuilta.
Teatteriravintola ILON osoite Hallituskatu 7, 50100 Mikkeli.
Tulehan danssaamaan!
Ikäihmisten disko on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Torstai 2.11.2023
Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana.
Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!
Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Perjantai 3.11.2023
Tule mukaan Esteryn jäsenyhdistysten yhteiseen teatterihetkeen!
Menemme Esteryn porukalla katsomaan Charles Chaplinin näytelmää DIKTAATTORI Mikkelin teatteriin perjantaina 3. marraskuuta klo 13. Estery on varannut lippuja mutta niitä on rajoitetusti, joten varaa lippusi nopeasti!
Lipun hinta esteryläisille 29 euroa. (norm 35 e)
Diktaattori on tänä päivänäkin valitettavan ajankohtainen ja pysäyttävä teos, joka samaan aikaan naurattaa, mutta laittaa myös syvästi pohtimaan ihmisen ahneutta, julmuutta ja vallan väärinkäyttöä.
”Eräs nuori mies eräästä kuuluisasta newyorkilaisesta perheestä, kysyi minulta miksi suhtauduin niin kielteisesti natsismiin?
- Siksi, että he ovat vastoin ihmiskuntaa.
- Ahaa, olettehan itse juutalainen, eikö niin?
- Ei tarvitse olla juutalainen vastustaakseen natsismia. Riittää olla vain tavallinen ja rehellinen ihminen.
Sillä tavoin päättyi keskustelumme.”
(Charles Chaplin)
Ilmoittaudu mukaan Esteryn toimistoon:
puh. 045 665 8340
toimisto@estery.fi
Maksu käteisellä tasarahalla Esteryn toimistoon tai Esteryn jäsenyhdistysten ostaessa isomman määrän lippuja kerralla, laskuttaa Estery jäsenyhdistystään. Esimerkiksi yhdistys voi ostaa 10 lippua (290 euroa) ja tarjota yhdistyksen hallituksen jäsenille liput kiitoksena tehdystä vapaaehtoistyöstä.
Maanantai 6.11.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 7.11.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Keskiviikko 8.11.2023
Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä
Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.
Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."
Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.
Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.
Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.
Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!
Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.
Torstai 9.11.2023
Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!
Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!
Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.
Perjantai 10.11.2023
Estery järjestää bussimatkan apuvälinemessuille Tampereelle pe 10.11.2023. Kyytimaksu 10 e. Ilmoittaudu mukaan toimisto@estery.fi tai soita toimiston numeroon: 045 665 8340 tai tule käymään paikan päällä Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.
Messulippu maksaa ovelta 12 e ja netistä ennakkoon 10 e.
https://shop.messukeskus.com/fi/tapahtuma/apuvaline-2023-272/
Alle 15-vuotiaat vanhempansa kanssa, henkilökohtaiset avustajat ja veteraanikortilla veloituksetta.
Maanantai 13.11.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 14.11.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Keskiviikko 15.11.2023
Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä
Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.
Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."
Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.
Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
Torstai 16.11.2023
Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana.
Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!
Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Maanantai 20.11.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 21.11.2023

Keskiviikko 22.11.2023
Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä
Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.
Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."
Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.
Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.
Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parittomat viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.
Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!
Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.
Torstai 23.11.2023
Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!
Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!
Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.
Lauantai 25.11.2023
Esteryn yhdistykset pääsevät jälleen esittäytymään yhteisessä tapahtumassamme.
Yhdistysten Lauantai kauppakeskus Stellan Tähtitorilla lauantaina 25.11.2023 klo 10-14.
Ottakaapa puheeksi ajoissa yhdistystenne kokouksissa.
Lisätietoja toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, puh. 045- 327 4774, satu@estery.fi
Maanantai 27.11.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 28.11.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Keskiviikko 29.11.2023
Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä
Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.
Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."
Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.
Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
Torstai 30.11.2023
Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana.
Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!
Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Maanantai 4.12.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 5.12.2023

Esteryn jäsenyhdistysten yhteiset pikkujoulut Teatteriravintola Ilossa,
kauppakeskus Akselissa, oma sisäänkäynti kävelykadulta tiistaina 5.12.2023 klo 18.
Laittakaapa kalenteriinne. Lisätietoja toiminnanjohtaja Satu Taavitsaiselta, 045- 327 4774,
satu@estery.fi
Keskiviikko 6.12.2023
Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä
Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.
Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."
Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.
Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
Torstai 7.12.2023
Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!
Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!
Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.
Maanantai 11.12.2023
Kaikille avoin kävelykerho joka maanantai klo 10. Lähtö Estery-talon sisäpihalta (Otto Mannisen katu 4, Mikkeli). Kaiken kuntoiset kävelijät ovat tervetulleita mukaan. Mahdollisuus myös lainata kävelysauvoja Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kaikki mukaan yhteisiin kävelyihin!
Tiistai 12.12.2023
Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. |
|
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä. |
|
Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu syyskauden aikana 15 kertaa, joka tiistai klo 12:00-13:30. Aloitus ti 12.9.2023. Syyskauden viimeinen kokoontuminen 12.12.2023. |
|
Vekkula sijaitsee Tuppuralassa, osoite on Aurakatu 7, 50190 Mikkeli. |
|
Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU. |
Keskiviikko 13.12.2023
Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä
Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.
Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."
Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.
Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
Torstai 14.12.2023
Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana.
Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!
Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli
Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi
Keskiviikko 20.12.2023