Tapahtumakalenteri

-

Keskiviikko 13.12.2023

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä13.12.2023

Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Esteryn kuoro esiintyy Mikkelin keskussairaalan pääaulassa13.12.2023 10.30 - 11.30 - Mikkelin keskussairaalan pääaula
Esteryn kuoro esiintyy Mikkelin keskussairaalan pääaulassa keskiviikkona 13.12. klo 10:30-11:30 🎶🎶🎶
Jaamme Esteryn vuosikalentereita maksuttomasti keskussairaalan pääaulassa 😍 Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin!
Esteryn_kuoro_esiintyy_Mikkelin_keskussairaalan_Aulassa_14.12_klo_1030_Facebook-postaus_1.png

Torstai 14.12.2023

Yhteisöllinen hävikkiruokailu14.12.2023

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Perjantai 15.12.2023

Esteryn Mallarit 15.12.2023

Estery-talolla aloittaa perjantaina 3.11.2023 klo 10 ikäihmisille tarkoitettu pienoismallikerho "Esteryn Mallarit". Ryhmä kokoontuu Estery-talolla joka perjantai klo 10-11.30.

Tässä ryhmässä ikäihmiset saavat viettää aikaa mukavan tekemisen parissa ja lopputuloksena on valmis ja näyttävä pienoismalli.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille, jotka tykkäävät rakentelusta, sorminäppäryydestä, luovuudesta ja joille tuottaa iloa rakentaa pienoismalleja yhdessä toisten kanssa.

Ryhmässä on ammattitaitoinen ohjaaja Taito Itä-Suomi ry:stä. Hän neuvoo ja ohjaa pienoismallien rakentamisessa.

Ryhmä on osa Esteryllä käynnissä olevaa projektia Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. Projektin toimintavuodet ovat 2023 ja 2024. Projektin toimintoihin osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä ja osallistuminen on maksutonta. Ikäraja on 65 vuotta, eli projektin toiminnat on tarkoitettu ikäihmisille.

Osallistuminen on maksutonta ja projekti kustantaa työskentelyvälineet ja pienoismallit.

Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittaudu pian!

Ilmoittautuminen mahdollisimman nopeasti:

Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
p. 0453274774
satu@estery.fi

ESTERY - Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry
Järjestötalon osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

www.estery.fi

Keskiviikko 20.12.2023

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä20.12.2023

Esteryllä aloittaa Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä. Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 1.11.2023. Ryhmä kokoontuu Vekkulan uudessa tilassa osoitteessa Otavankatu 7, Mikkelin maalaiskunnan entisessä kunnantalossa maaseurakunnan kirkon kupeessa.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Toimi pian, sillä ryhmään mahtuu maksimissaan 10 henkilöä.

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Torstai 21.12.2023

02.05.202421.12.2023

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Perjantai 5.1.2024

Esteryn Mallarit5.1.2024

Estery-talolla perjantaina 5.1.2024 klo 10 ikäihmisille tarkoitettu pienoismallikerho "Esteryn Mallarit". Ryhmä kokoontuu Estery-talolla joka perjantai klo 10-11.30.

Tässä ryhmässä ikäihmiset saavat viettää aikaa mukavan tekemisen parissa ja lopputuloksena on valmis ja näyttävä pienoismalli.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille, jotka tykkäävät rakentelusta, sorminäppäryydestä, luovuudesta ja joille tuottaa iloa rakentaa pienoismalleja yhdessä toisten kanssa.

Ryhmässä on ammattitaitoinen ohjaaja Taito Itä-Suomi ry:stä. Hän neuvoo ja ohjaa pienoismallien rakentamisessa.

Ryhmä on osa Esteryllä käynnissä olevaa projektia Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. Projektin toimintavuodet ovat 2023 ja 2024. Projektin toimintoihin osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä ja osallistuminen on maksutonta. Ikäraja on 65 vuotta, eli projektin toiminnat on tarkoitettu ikäihmisille.

Osallistuminen on maksutonta ja projekti kustantaa työskentelyvälineet ja pienoismallit.

Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittaudu pian!

Ilmoittautuminen mahdollisimman nopeasti:

Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
p. 0453274774
satu@estery.fi

ESTERY - Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry
Järjestötalon osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

www.estery.fi

Maanantai 8.1.2024

Saattohoidon vapaaehtoisten koulutus8.1.2024 13.00 - 15.30 - Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntakeskus, 2. krs.
Haluatko toimia vapaaehtoisena saattohoidossa?
Tervetuloa saattohoidon vapaaehtoisten koulutukseen!
Koulutus toteutetaan yhteistyössä Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan, Eloisan ja OLKAn kanssa.

Koulutuspaikka on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntakeskus, 2. krs.
Koulutuspäivät ovat tammikuussa 2024 maanantaisin klo 13-15:30.

Koulutettavat haastatellaan etukäteen.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Ilmoittaudu viimeistään joulukuun loppuun mennessä Sairaalapastori Maija Haaparannalle, puh. 0400 143 338/ sähköposti maija.haaparanta@evl.fi
Koulutuspäivät 8.1., 15.1., 22.1.,29.1.

Koulutus koostuu seuraavista  kokonaisuuksista:
Ma 8.1.24 klo 13-15:30: 
Johdanto saattohoidon vapaaehtoisuuteen, omat tarinat, yhteiset pelisäännöt: Sairaalapastori Maija Haaparanta ja diakoni Maria Vasamaa.

Ma 15.1.24 klo 13-15:30:
Vapaaehtoiset palliatiivisessa keskuksessa ja saattohoito-osastolla:
Palliatiivisen keskuksen sairaanhoitaja Minna Ukkonen, palliatiivisen keskuksen ylilääkäri Marju Asikainen ja Palliatiivisen vastaanoton sairaanhoitaja Tytti Tiusanen.
Kotisaattohoito:  Sairaanhoitaja Niina Toura

Ma 22.1.2024 klo 13-15:30: 
Vapaaehtoisena sairaalassa: OLKA-koordinaattori Noora Kähärä

29.1.2024 klo 13-15:30: 
Saattohoidon vapaaehtoiset kertovat, luotaus tulevaan sekä todistusten jako: Vapaaehtoiset, sairaalapastori Maija Haaparanta ja diakoni Maria Vasamaa.

Tervetuloa mukaan tekemään merkityksellistä matkaa yhdessä!

Tiistai 9.1.2024

Hupsut Hassuttelijat9.1.2024

Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä.

Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu,  joka tiistai klo 12:00-13:30.
Vekkulan osoite: Otavankatu 7, Mikkeli.

Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU.

Keskiviikko 10.1.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 10.1.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä10.1.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Torstai 11.1.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta11.1.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Mikkelin seudun Sydänyhdistys OLKA-pisteellä11.1.2024 - OLKA-piste Mikkelin keskussairaala
Mikkelin Seudun Sydänyhdistys ry tavattavissa OLKA-pisteellä.
Tarjolla on:
- Vertaistukea
- Tietoa sydänyhdistyksen toiminnasta ja sydänkerhon toiminnasta
- Sydänaiheisia esitteitä
- Maksuton kahvitarjoilu

Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille!
Yhteisöllinen hävikkiruokailu11.1.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Perjantai 12.1.2024

Diktaattori Mikkelin teatterissa12.1.2024

Tule mukaan Esteryn jäsenyhdistysten yhteiseen teatterihetkeen!

Menemme Esteryn porukalla katsomaan Charles Chaplinin näytelmää DIKTAATTORI Mikkelin teatteriin perjantaina 12. tammikuuta 2024 klo 13. Estery on varannut lippuja mutta niitä on rajoitetusti, joten varaa lippusi nopeasti!

Lipun hinta esteryläisille 29 euroa. (norm 35 e)

Diktaattori on tänä päivänäkin valitettavan ajankohtainen ja pysäyttävä teos, joka samaan aikaan naurattaa, mutta laittaa myös syvästi pohtimaan ihmisen ahneutta, julmuutta ja vallan väärinkäyttöä.

”Eräs nuori mies eräästä kuuluisasta newyorkilaisesta perheestä, kysyi minulta miksi suhtauduin niin kielteisesti natsismiin?
- Siksi, että he ovat vastoin ihmiskuntaa.
- Ahaa, olettehan itse juutalainen, eikö niin?
- Ei tarvitse olla juutalainen vastustaakseen natsismia. Riittää olla vain tavallinen ja rehellinen ihminen.
Sillä tavoin päättyi keskustelumme.”
(Charles Chaplin)

Ilmoittaudu mukaan Esteryn toimistoon vuoden 2023 loppuun mennessä:
puh. 045 665 8340
toimisto@estery.fi

Maksu käteisellä tasarahalla Esteryn toimistoon tai Esteryn jäsenyhdistysten ostaessa isomman määrän lippuja kerralla, laskuttaa Estery jäsenyhdistystään.

Diktaattori

Esteryn Mallarit12.1.2024

Estery-talolla perjantaina 12.1.2024 klo 10 ikäihmisille tarkoitettu pienoismallikerho "Esteryn Mallarit". Ryhmä kokoontuu Estery-talolla joka perjantai klo 10-11.30.

Tässä ryhmässä ikäihmiset saavat viettää aikaa mukavan tekemisen parissa ja lopputuloksena on valmis ja näyttävä pienoismalli.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille, jotka tykkäävät rakentelusta, sorminäppäryydestä, luovuudesta ja joille tuottaa iloa rakentaa pienoismalleja yhdessä toisten kanssa.

Ryhmässä on ammattitaitoinen ohjaaja Taito Itä-Suomi ry:stä. Hän neuvoo ja ohjaa pienoismallien rakentamisessa.

Ryhmä on osa Esteryllä käynnissä olevaa projektia Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. Projektin toimintavuodet ovat 2023 ja 2024. Projektin toimintoihin osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä ja osallistuminen on maksutonta. Ikäraja on 65 vuotta, eli projektin toiminnat on tarkoitettu ikäihmisille.

Osallistuminen on maksutonta ja projekti kustantaa työskentelyvälineet ja pienoismallit.

Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittaudu pian!

Ilmoittautuminen mahdollisimman nopeasti:

Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
p. 0453274774
satu@estery.fi

ESTERY - Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry
Järjestötalon osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

www.estery.fi

Tiistai 16.1.2024

Hupsut Hassuttelijat16.1.2024

Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä.

Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu,  joka tiistai klo 12:00-13:30.
Vekkulan osoite: Otavankatu 7, Mikkeli.

Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU.

Keskiviikko 17.1.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä17.1.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v)17.1.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                   

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.                 Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Torstai 18.1.2024

Esteryn lukupiiri18.1.2024

ESTERY:n LUKUPIIRI kevät 2024

Estery:n kaikille avoin lukupiiri kokoontuu kerran kuussa torstaisin klo 11:30-13:30 Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4. Voit tulla kun sinulle sopii. Voit osallistua, vaikka et olisi lukenut kirjaa, jos kirjasta käytävä keskustelu kiinnostaa sinua. Ei ennakkoilmoittautumista. Kahvitarjoilu.

Kirjana: Pohjalainen, Soili; Valuvika, Atena 2019.  176 sivua

Lisätietoja

Esteryn toimisto 045 665 8340

ilona.toljamo@gmail.com, lukupiirin vapaaehtoisvetäjä

Esteryn oikosulkukerho18.1.2024

Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!

Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.

Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!

Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.

Perjantai 19.1.2024

Esteryn Mallarit19.1.2024

Estery-talolla perjantaina 19.1.2024 klo 10 ikäihmisille tarkoitettu pienoismallikerho "Esteryn Mallarit". Ryhmä kokoontuu Estery-talolla joka perjantai klo 10-11.30.

Tässä ryhmässä ikäihmiset saavat viettää aikaa mukavan tekemisen parissa ja lopputuloksena on valmis ja näyttävä pienoismalli.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille, jotka tykkäävät rakentelusta, sorminäppäryydestä, luovuudesta ja joille tuottaa iloa rakentaa pienoismalleja yhdessä toisten kanssa.

Ryhmässä on ammattitaitoinen ohjaaja Taito Itä-Suomi ry:stä. Hän neuvoo ja ohjaa pienoismallien rakentamisessa.

Ryhmä on osa Esteryllä käynnissä olevaa projektia Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. Projektin toimintavuodet ovat 2023 ja 2024. Projektin toimintoihin osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä ja osallistuminen on maksutonta. Ikäraja on 65 vuotta, eli projektin toiminnat on tarkoitettu ikäihmisille.

Osallistuminen on maksutonta ja projekti kustantaa työskentelyvälineet ja pienoismallit.

Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittaudu pian!

Ilmoittautuminen mahdollisimman nopeasti:

Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
p. 0453274774
satu@estery.fi

ESTERY - Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry
Järjestötalon osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

www.estery.fi

Tiistai 23.1.2024

Hupsut Hassuttelijat23.1.2024

Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä.

Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu,  joka tiistai klo 12:00-13:30.
Vekkulan osoite: Otavankatu 7, Mikkeli.

Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU.

Keskiviikko 24.1.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 24.1.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä24.1.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Torstai 25.1.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta25.1.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Yhteisöllinen hävikkiruokailu25.1.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Tiistai 30.1.2024

Hupsut Hassuttelijat30.1.2024

Esteryllä on käynnissä kaksivuotinen projekti Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.
Projekti toteuttaa syksyllä 2023 Hupsut Hassuttelijat -ryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa Vekkulassa. Ryhmä harjoittelee erilaisia huumoripitoisia sketsejä, yhdessä hupsuttelua, pukeutumista rooliasuihin, esiintymistä ja toisten kanssa hassuttelua. Ryhmä voi käydä esiintymässä vanhusten hoitokodeissa ilahduttamassa toisia ikäihmisiä. Ryhmän vetäjänä toimii näyttelijä-ohjaaja Tarja Pyhähuhta. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa ja se on osallistujille maksutonta. Ryhmä on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen ei edellytä minkään yhdistyksen jäsenyyttä.

Hupsut Hassuttelijat -ryhmä kokoontuu,  joka tiistai klo 12:00-13:30.
Vekkulan osoite: Otavankatu 7, Mikkeli.

Ilmoittautuminen Esteryn toiminnanjohtaja Satu Taavitsainen, p. 0453274774 tai satu@estery.fi tai Esteryn nettisivuilta www.estery.fi kohdasta ILMOITTAUDU.

Keskiviikko 31.1.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä31.1.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Ikäihmisten disko31.1.2024
31.1.2024, klo. 18:00 - Teatteriravintola Ilossa

Ikäihmisten DISKO

Järjestämme ikäihmisten DISKON ke 31.1.2024 kello 18-21 Teatteriravintola ILOSSA.
Disko on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Diskoon on ilmainen sisäänpääsy ja se on kaikille ikäihmisille avoin tapahtuma. Ikäraja 65 vuotta. 
Diskossa DJ, joka soittaa ikäihmisten maun mukaista diskomusiikkia 60-, 70- ja 80-luvuilta.
Teatteriravintola ILON osoite Hallituskatu 7, 50100 Mikkeli.
Tulehan danssaamaan!

Ikäihmisten disko on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista. 

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-1431.1.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                    

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.                 

Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Torstai 1.2.2024

Esteryn oikosulkukerho1.2.2024

Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!

Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.

Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!

Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.

Keskiviikko 7.2.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 7.2.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä7.2.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Myrskyluodon Maijaa katsomaan!7.2.2024 13.00 - Mikonkatu 1 50100 Mikkeli

Tule mukaan Esteryn jäsenyhdistysten yhteiseen leffahetkeen!

Menemme Esteryn porukalla elokuviin katsomaan MYRSKYLUODON MAIJAN! Ajankohta ke 7.2.2024 klo 12:45. Olethan paikalla klo 12:30.

Lipun hinta 10 euroa. (norm 15 e)

Olemme varanneet Esteryläisille koko elokuvateatterin (RITZ). Paikkoja on 182. Osoite: Mikonkatu 1, 50100 Mikkeli.

Jos tarvitset pyörätuolipaikan niin kerro siitä ilmoittautumisessa. RITZissä on 3 pyörätuolipaikkaa. Myös avustajat tarvitsevat lipun, joten jos käytät avustajaa niin osta hänelle myös lippu.

Esityksessä on väliaika 20 minuuttia. Väliajalla Estery tarjoaa osallistujille kahvin ja pullan. RITZistä jokainen voi ostaa limpparia, popcornia, makeisia yms. 

MYRSKYLUODON MAIJA on koskettava tarina vahvasta naisesta ja hänen kohtaamistaan haasteista myrskyisällä saarella. Elokuva perustuu Anni Blomqvistin samannimiseen romaaniin ja sijoittuu 1800-luvun Suomen rannikkoseudulle. Nuori 17-vuotias Maija avioituu vasten tahtoaan kalastajamies Jannen kanssa. Hänen elämänsä Myrskyluodolla on täynnä haasteita ja vastoinkäymisiä: kalastajan vaimona hän joutuu selviytymään miehensä pitkistä poissaoloista merellä ja huolehtimaan perheestään yksin. Maijasta on kuitenkin kasvanut lujatahtoinen ja itsenäinen nainen, joka ei pelkää tarttua toimeen karussa saaristossa. Maijalla ja Jannella on vahva yhteys, sekä ajan myötä syventynyt rakkaus. Janne tukee vaimonsa pyrkimyksiä ja ymmärtää, että perheen vahvuus syntyy yhteisistä ponnisteluista. Myrskyluodon Maija on tarina tahdosta, voimasta ja rakkaudesta.

Katso traileri elokuvasta tästä.

Ilmoittaudu mukaan Esteryn toimistoon viimeistään 5.2. mennessä:
puh. 045 665 8340
toimisto@estery.fi

Myymme liput ilmoittautumisjärjestyksessä. Ole siis nopea!

Maksu käteisellä tasarahalla Esteryn toimistoon tai Esteryn jäsenyhdistysten ostaessa isomman määrän lippuja kerralla, laskuttaa Estery jäsenyhdistystään. Maksun voi maksaa myös suoraan Esteryn tilille FI4252710420282924 

Pankkikorttimaksun tai mobilepayn mahdollisuutta meillä ei (vielä) ole.

Leffaretki on tarkoitettu vain Esteryn jäsenyhdistysten jäsenille, joten kerro ilmoittautumisen yhteydessä, mihin Esteryn jäsenyhdistykseen kuulut. Jos haluat avecin mukaan, niin se sopii, eikä avecin tarvitse olla jäsenyhdistyksemme jäsen. Tällöin osta 2 lippua.

Tapahtuman aloitus klo 12:45. Tapahtuma päättyy noin klo 16.

Torstai 8.2.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta8.2.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Yhteisöllinen hävikkiruokailu8.2.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Tiistai 13.2.2024

Vapaaehtoisten asiointitukihenkilöiden koulutus13.2.2024 - Estery-talo

Kaipaatko mielekästä tekemistä arkeesi?
Tule vapaaehtoiseksi asiointitukihenkilöksi!

Maksuton asiointitukihenkilökoulutus alkaa helmikuussa 2024!

Koulutuspäivät: ti 13.2., ke 14.2., ma 19.2. ja ke 21.2. klo 10.30 - 14.00.

Koulutuspaikka Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli.

Tarjoamme sinulle:
-Laadukkaan maksuttoman koulutuksen
-Koulutuspäivinä ilmaisen lounaan / kahvit
-Mukavaa seuraa ja uusia tuttavuuksia
-Omaan elämäntilanteeseesi sopivaa toimintaa
-Tukea ja ohjausta

Ilmoittautumiset 2.2.2024 mennessä
marianne@estery.fi tai puh. 050 31319856

Jokaisen ilmoittautuneen kanssa käydään alkukeskustelu ennen koulutusta.

Tapahtuman kotisivut

Keskiviikko 14.2.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä14.2.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-1414.2.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                     

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.                
Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Vapaaehtoisten asiointitukihenkilöiden koulutus14.2.2024 - Estery-talo

Kaipaatko mielekästä tekemistä arkeesi?
Tule vapaaehtoiseksi asiointitukihenkilöksi!

Maksuton asiointitukihenkilökoulutus alkaa helmikuussa 2024!

Koulutuspäivät: ti 13.2., ke 14.2., ma 19.2. ja ke 21.2. klo 10.30 - 14.00.

Koulutuspaikka Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli.

Tarjoamme sinulle:
-Laadukkaan maksuttoman koulutuksen
-Koulutuspäivinä ilmaisen lounaan / kahvit
-Mukavaa seuraa ja uusia tuttavuuksia
-Omaan elämäntilanteeseesi sopivaa toimintaa
-Tukea ja ohjausta

Ilmoittautumiset 2.2.2024 mennessä
marianne@estery.fi tai puh. 050 31319856

Jokaisen ilmoittautuneen kanssa käydään alkukeskustelu ennen koulutusta.

Tapahtuman kotisivut

Ystävänpäiväkahvit Olka-pisteellä klo 10-1314.2.2024

Mikkelin keskussairaalan OLKA-pisteellämme on myös maksuttomat ystävänpäiväkahvit 14.2. klo 10-13. Tarjolla porkkanakakkua (75:lle ensimmäiselle).

Tule tutustumaan OLKA-pisteeseen!

Laulajat Pauliina Hintsanen ja Emmajulia kiertävät kanssamme osastoilla laulamassa ystävänpäivälauluja potilaille ja henkilöstölle klo 14-16.

Olka-piste sijaitsee sairaalan ala-aulassa vasemmalla, kahvion vieressä.

Ystävänpäivän kumppanuuskahvit ja avoimet ovet klo 10-1214.2.2024 - Estery-talo

ESTERY-talolla kumppanuuskahvit ja avoimet ovet klo 10-12. Tule maistamaan porkkanakakkua (75:lle ensimmäiselle), hörppäämään kuppi kahvia ja tutustumaan tiloihimme, tervehtimään tuttuja, tutustumaan uusiin ihmisiin ja kuuntelemaan rakkauslauluja.

Hyvää ystävänpäivää!Estery-talon osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Käynti sisäpihan puolelta.

Torstai 15.2.2024

Esteryn lukupiiri15.2.2024

ESTERY:n LUKUPIIRI kevät 2024

Estery:n kaikille avoin lukupiiri kokoontuu kerran kuussa torstaisin klo 11:30-13:30 Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4. Voit tulla kun sinulle sopii. Voit osallistua, vaikka et olisi lukenut kirjaa, jos kirjasta käytävä keskustelu kiinnostaa sinua. Ei ennakkoilmoittautumista. Kahvitarjoilu.

To 15.2.24 kirjana: Kalland, Ben, Vien sinut kotiin, Atena 2017. 284 suvua

Lisätietoja

Esteryn toimisto 045 665 8340

ilona.toljamo@gmail.com, lukupiirin vapaaehtoisvetäjä

Esteryn oikosulkukerho15.2.2024

Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!

Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.

Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!

Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.

Maanantai 19.2.2024

Vapaaehtoisten asiointitukihenkilöiden koulutus19.2.2024 - Estery-talo

Kaipaatko mielekästä tekemistä arkeesi?
Tule vapaaehtoiseksi asiointitukihenkilöksi!

Maksuton asiointitukihenkilökoulutus alkaa helmikuussa 2024!

Koulutuspäivät: ti 13.2., ke 14.2., ma 19.2. ja ke 21.2. klo 10.30 - 14.00.

Koulutuspaikka Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli.

Tarjoamme sinulle:
-Laadukkaan maksuttoman koulutuksen
-Koulutuspäivinä ilmaisen lounaan / kahvit
-Mukavaa seuraa ja uusia tuttavuuksia
-Omaan elämäntilanteeseesi sopivaa toimintaa
-Tukea ja ohjausta

Ilmoittautumiset 2.2.2024 mennessä
marianne@estery.fi tai puh. 050 31319856

Jokaisen ilmoittautuneen kanssa käydään alkukeskustelu ennen koulutusta.

Tapahtuman kotisivut

Keskiviikko 21.2.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 21.2.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä21.2.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Vapaaehtoisten asiointitukihenkilöiden koulutus21.2.2024 - Estery-talo

Kaipaatko mielekästä tekemistä arkeesi?
Tule vapaaehtoiseksi asiointitukihenkilöksi!

Maksuton asiointitukihenkilökoulutus alkaa helmikuussa 2024!

Koulutuspäivät: ti 13.2., ke 14.2., ma 19.2. ja ke 21.2. klo 10.30 - 14.00.

Koulutuspaikka Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli.

Tarjoamme sinulle:
-Laadukkaan maksuttoman koulutuksen
-Koulutuspäivinä ilmaisen lounaan / kahvit
-Mukavaa seuraa ja uusia tuttavuuksia
-Omaan elämäntilanteeseesi sopivaa toimintaa
-Tukea ja ohjausta

Ilmoittautumiset 2.2.2024 mennessä
marianne@estery.fi tai puh. 050 31319856

Jokaisen ilmoittautuneen kanssa käydään alkukeskustelu ennen koulutusta.

Tapahtuman kotisivut

Torstai 22.2.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta22.2.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Yhteisöllinen hävikkiruokailu22.2.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Keskiviikko 28.2.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä28.2.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-1428.2.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                   

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.    
Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Torstai 29.2.2024

Esteryn oikosulkukerho29.2.2024

Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!

Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.

Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!

Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.
Sairaalavapaaehtoisvalmennus29.2.2024 13.00 - 17.30 - Mikkelin keskussairaala
Haluaisitko tulla mukaan sairaalavapaaehtoiseksi?
- Vapaaehtoistehtävät voidaan räätälöidä sinun omien mielenkiinnon kohteiden mukaan.
- Saat itse valita milloin, miten usein ja kuinka kauan toimit vapaaehtoistehtävissä.
- Tarjoamme hyvän perehdytyksen vapaaehtoistehtäviin.
Koulutamme kaksi kertaa vuodessa sairaalavapaaehtoisia.

Seuraava sairaalavapaaehtoisvalmennus pidetään torstaina 29.2.2024 klo 13-17:30 Mikkelin keskussairaalassa. Ilmoittaudu haastatteluun OLKAn työntekijälle Noora Kähärälle numeroon p. 050 570 0551, tai sähköpostitse noora@estery.fi.

Haastattelemme kaikki koulutukseen halukkaat.

Ilmoittaudu haastatteluun OLKA-koordinaattori Noora Kähärälle
sähköpostitse noora@estery.fi tai soittamalla/tekstiviestintse numeroon 050 570 0551

Saat käydystä koulutuksesta todistuksen.

Tiistai 5.3.2024

Vertaistukijavalmennus5.3.2024 13.00 - 16.00 - Mikkelin keskussairaala

Haluatko toimia vertaistukijana? Oletko kokenut oman tai läheisesi vakavan sairastumisen tai vammautumisen? Haluatko auttaa muita saman kokeneita?

Maksuton koulutus koostuu 4 tapaamiskerrasta ja itsenäisistä tehtävistä.

Kaikki halukkaat haastatellaan. Koulutuskerrat maaliskuussa 2024 tiistaisin klo 13-16.

Koulutuskerrat: 5.3., 12.3., 19.3., 26.3., klo 13-16.

Koulutuspaikka: Mikkelin keskussairaalan kokoustila.

Ilmoittaudu haastatteluun OLKA- koordinaattori Noora Kähärälle puhelimitse puh. 050 570 0551 tai sähköpostitse: noora@estery.fi

Keskiviikko 6.3.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 6.3.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä6.3.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Torstai 7.3.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta7.3.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Yhteisöllinen hävikkiruokailu7.3.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Keskiviikko 13.3.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä13.3.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-1413.3.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                       

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.
Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Torstai 14.3.2024

Esteryn lukupiiri14.3.2024

ESTERY:n LUKUPIIRI kevät 2024

Estery:n kaikille avoin lukupiiri kokoontuu kerran kuussa torstaisin klo 11:30-13:30 Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4. Voit tulla kun sinulle sopii. Voit osallistua, vaikka et olisi lukenut kirjaa, jos kirjasta käytävä keskustelu kiinnostaa sinua. Ei ennakkoilmoittautumista. Kahvitarjoilu.

To 14.3.24 kirjana: Schulman, Alex, Kiirehdi rakkain, Nemo 2023, 229 sivua

Lisätietoja

Esteryn toimisto 045 665 8340

ilona.toljamo@gmail.com, lukupiirin vapaaehtoisvetäjä

Esteryn oikosulkukerho14.3.2024

Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!

Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.

Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!

Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.

Keskiviikko 20.3.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 20.3.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä20.3.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Torstai 21.3.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta21.3.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Yhteisöllinen hävikkiruokailu21.3.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Keskiviikko 27.3.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä27.3.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-1427.3.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                       

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.
Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Torstai 28.3.2024

Esteryn oikosulkukerho28.3.2024

Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!

Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.

Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!

Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.

Keskiviikko 3.4.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 3.4.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä3.4.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Torstai 4.4.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta4.4.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Yhteisöllinen hävikkiruokailu4.4.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Keskiviikko 10.4.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä10.4.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-1410.4.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                       

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.
Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Torstai 11.4.2024

Esteryn lukupiiri11.4.2024

ESTERY:n LUKUPIIRI kevät 2024

Estery:n kaikille avoin lukupiiri kokoontuu kerran kuussa torstaisin klo 11:30-13:30 Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4. Voit tulla kun sinulle sopii. Voit osallistua, vaikka et olisi lukenut kirjaa, jos kirjasta käytävä keskustelu kiinnostaa sinua. Ei ennakkoilmoittautumista. Kahvitarjoilu.

To 11.4.24 kirjana: Ekman, Kerstin, Suden jälki : kertomus. Tammi 2022, 176 sivua

Lisätietoja

Esteryn toimisto 045 665 8340

ilona.toljamo@gmail.com, lukupiirin vapaaehtoisvetäjä

Esteryn oikosulkukerho11.4.2024

Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!

Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.

Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!

Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.

Keskiviikko 17.4.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 17.4.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä17.4.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Torstai 18.4.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta18.4.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Yhteisöllinen hävikkiruokailu18.4.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Keskiviikko 24.4.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä24.4.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-1424.4.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                       

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.
Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Torstai 25.4.2024

Esteryn oikosulkukerho25.4.2024

Tervetuloa Esteryn oikosulkukerhoon!

Esteryn oikosulkukerho kokoontuu joka toinen torstai (parittomien viikkojen) klo 16-18. Ryhmän vetäjänä toimii vapaaehtoinen Marketta Evola.

Ryhmä kokoontuu muistin merkeissä ja tarjoaa myönteisessä hengessä elämänsisältöä, tietoa, vertaistukea ja uusia ystäviä. Ryhmään voi tulla yksin tai yhdessä elämäntoverin tai ystävän kanssa. Ryhmän motto on yhdessä olemme vahvempia ja löydämme elämäniloa. Kahvit keitetään!

Estery-talon osoite on Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli. Estery-talo on esteetön ja talolla on myös inva-wc. Lisätietoja Marketta Evola, p. 050 331 3127.

Keskiviikko 1.5.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 1.5.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Torstai 2.5.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta2.5.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.

Keskiviikko 8.5.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä8.5.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-148.5.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                       

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.
Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Keskiviikko 15.5.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 15.5.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä15.5.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Torstai 16.5.2024

Esteryn koirakaverit-toiminta16.5.2024
Ennen jokaista yhteisöllistä hävikkiruokailua klo 11:15-12:15 kokoontuu Estery-talon valkoisessa huoneessa Esteryn koirakaverit, jolloin koirien seurasta nauttivien ihmisten on mahdollista tulla paijailemaan Esteryn toimistokoiraa. Työvuoroissa on joko Riki, Edi tai Kaapo. Koirakaverit -toiminnasta vastaa Esteryn järjestötyöntekijä Anna Linkama.
Yhteisöllinen hävikkiruokailu16.5.2024

Olet lämpimästi tervetullut ESTERY-talolle yhteisölliseen hävikkiruokailuun joka toinen torstai (parilliset viikot) klo 12.30-14 välisenä aikana. 

Syömme Mikkelin kaupungin kouluilta ylijäänyttä ruokaa. Ruokailu on maksutonta ja avoin kaikille. ESTERY-talo on esteetön. Tervetuloa!

Osoite: Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli

Lisätietoja:
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja
puh. 045 327 4774
satu@estery.fi

Keskiviikko 22.5.2024

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä22.5.2024

Esteryllä jatkaa vuonna 2024 Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä.

Ryhmä on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Se on osa Esteryllä käynnissä olevaa Ikäihmisille osallisuutta ja elämänlaatua -projektia. Projektia rahoittaa Kyyhkylä säätiö. Projektissa tavoitellaan ikäihmisten osallisuuden vahvistumista, yksinäisyyden vähentymistä ja eriarvoisuuden kaventamista.

Ryhmän vetäjänä toimii Tarja Pyhähuhta. Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä kokoontuu kerran viikossa keskiviikkoisin klo 12-14. Vuoden 2024 ensimmäinen kokoontuminen on ke 10.1.2024.

Ryhmä kokoontuu Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4, 50100 Mikkeli.

Ryhmän tarkoituksena on toisten ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen. Jokainen osallistuja riittää sellaisena kuin on. Valokuvia ja tarinoita menneestä elämästä jaetaan osallistujien kesken. Juha Siltalan sanoin: "Kuulluksi tuleminen on ihmisen paratiisi."

Ryhmän kokoontumisissa on maksuton kahvitarjoilu ja ryhmään osallistuminen on maksutonta.

Ilmoittautuminen ryhmään ottamalla yhteys Satu Taavitsaiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla. Entiset kävijät voivat jatkaa!

Satu Taavitsainen

Toiminnanjohtaja

puh. 045 327 4774

satu@estery.fi

Maksuton digiopastus työikäisille (16-64v) klo 12-1422.5.2024 - Estery-talo

Digiopastuksesta voit tulla kysymään neuvoa esimerkiksi sähköpostin, sovellusten, sosiaalisen median, oman laitteesi tai digitaalisten palvelujen käyttöön.        

Opastus on maksutonta, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.                                       

Opastusta toteuttavat Kyllä onnistuu! -hankkeen työntekijä sekä vapaaehtoiset.

Tule mukaan!

Lisätiedot: marianne@estery.fi tai arkisin klo 9-14 puh. 0503131985.
Estery-talo, Otto Mannisen katu 4, Mikkeli

Torstai 23.5.2024

Esteryn lukupiiri23.5.2024

ESTERY:n LUKUPIIRI kevät 2024

Estery:n kaikille avoin lukupiiri kokoontuu kerran kuussa torstaisin klo 11:30-13:30 Estery-talolla, Otto Mannisen katu 4. Voit tulla kun sinulle sopii. Voit osallistua, vaikka et olisi lukenut kirjaa, jos kirjasta käytävä keskustelu kiinnostaa sinua. Ei ennakkoilmoittautumista. Kahvitarjoilu.

To 23.5.24 kirjana: Rönkä, Antti, Jalat ilmassa, Gummerus 2019, 224 sivua.

Lisätietoja

Esteryn toimisto 045 665 8340

ilona.toljamo@gmail.com, lukupiirin vapaaehtoisvetäjä

Keskiviikko 29.5.2024

Esteryn Laulajat-sekakuoro 29.5.2024

Esteryn Laulajat on Esteryn jäsenyhdistysten yhteinen sekakuoro kaikenikäisille naisille ja miehille, joita laulattaa.

Esteryn Laulajien harjoitukset ovat joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 10.30-11.30 Mikkelin musiikkiopiston auditoriossa.

Kuoroa johtaa musiikkiopiston rytmilaulun opettaja Iina Salin. Kuoro on maksuton osallistujille, mutta edellytämme jäsenyyttä johonkin jäsenyhdistykseemme. Tervetuloa mukaan!

Ilmoittaudu www.estery.fi sivuilla olevalla lomakkeella kohdassa ILMOITTAUDU. Sivuilta voit myös katsoa kaikki jäsenyhdistyksemme. Jos et ole vielä minkään jäsen niin valitse yhdistys, johon haluaisit liittyä.

Hyvän mielen muistot ja tarinat -ryhmä29.5.2024