Järjestöjä tarvitaan

25.04.2023
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat Suomessa yhä merkittävä voimavara edistäen yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen toimintakykyä, sosiaalista hyvinvointia, työllisyyttä, turvallisuutta ja osallisuutta.

Järjestöjen toiminnan parissa kohdataan haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, joiden elämää varjostaa sairaudet, kivut, elämänkriisit, toimintakyvyn rajoitukset, työttömyys tai päihteidenkäyttö ja he ovat huolenpidon tarpeessa. On paljon ihmisiä, jotka eivät ilman järjestöjen apua saavuta elämän perusedellytyksiä ja heille kuuluvia ihmisoikeuksia ja sosiaalisia oikeuksia. Olen huolissani kotiin eristäytyneiden ihmisten tilanteesta, yksinäisyyden kokemuksista ja kasvaneesta taloudellisesta puutteesta. Tarvitsemme lisää keskustelua ja ymmärrystä siitä, miten asiat ovat ja miten niiden tulisi olla.

Järjestöjen auttamistyö on ihmisten kohtaamista ja yritämme vähentää häpeän tunnetta tai pelkoja, joita liittyy esimerkiksi moniin sairauksiin. Osallistuvassa ja osallistavassa järjestötoiminnassa tavoitteena on olla kaikkien ihmisten kumppani ja kanssakulkija – myös heidän, jotka ovat marginaalissa ja heidät on ajettu yhteiskunnan ulkoreunoille. Järjestötoiminta ulottuu yhteiskunnan notkoihin työnnettyjen ja sinne itsensä määrittävien ihmisten luo.

Järjestöjen perustehtävä on parantaa ihmisten yhteiskunnallista asemaa ja hyvinvointia ja saada marginaalissa elävien ääni kuuluviin päätöksenteossa ja rakenteellisissa palveluiden uudistamisissa. Kannamme omalta osaltamme vastuuta ihmisten avunsaannista. Velvollisuutemme on vahvistaa ja tukea ihmisten toimijuutta ja arjessa pärjäämistä. Haluamme käydä keskustelua muun muassa eriarvoisuuden vähentämisestä, peruspalveluiden parantamisesta, omaishoitajuudesta, ihmisarvoisesta elämästä, työllisyydestä, yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta.

Etelä-Savon hyvinvointialue on parhaillaan suunnittelemassa palveluihinsa rakenteellisia muutoksia. Toivomme, että järjestöihin tulee suunnitelmat etukäteen tutustuttaviksi ja järjestöt voivat antaa omat lausuntonsa suunnitelmiin ennen päätöksentekoa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen katse on tulevaisuudessa ja siitä yhdessä selviämisessä.
 
Satu Taavitsainen
Toiminnanjohtaja, HTM
ESTERY - Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry
Mikkeli


13.10.2026Yhdistysten lauantai kutsuu Stellaan 21.11.2026. Luvassa iloa, tietoa ja tekemistä!
24.09.2026Eloisa kutsuu järjestöt mukaan valtionavustushaun hankeideointiin
09.09.2026HALUAISITKO TULLA VAPAAEHTOISEKSI ESTERYLLE?
02.12.2025Kyllä onnistuu! -hanke lukuina
25.11.2025Kuulumisia Kyllä onnistuu! -hankkeesta
01.10.2025Iloa kivistä!
28.08.2025Ilmoittautuminen SoTe Järjestöpäiville Juvalle on käynnissä!
08.05.2025Harjoittelujaksoni Esteryllä
24.04.2025Sote-järjestöjen työn tukeminen on erityisen tärkeää
16.04.2025Uusia vapaaehtoisia asiointitukihenkilöitä - Kyllä onnistuu! -hanke
21.03.2025Kaikilla mausteilla! -hankkeen ohjausryhmä aloitti toimintansa
10.02.2025Tervetuloa kevään 2025 asiointitukihenkilökoulutukseen!
03.01.2025Kyllä onnistuu! -hankkeen kuulumiset
17.09.2024Kaikilla mausteilla!
23.07.2024Aktiivinen Arki -tapahtumapäivä
09.07.2024Kaikilla mausteilla!
29.05.2024Suuri kiitos kaikille maakunnalliseen järjestökyselyyn vastanneille!
15.04.2024Maakunnallinen järjestökysely 2024
17.03.2024Tärkeää huomioitavaa Estery-talon varauksista!
05.03.2024Haemme OLKA-ohjaajaa uuteen Pieksämäen OLKA-pisteeseemme!
05.03.2024"Miten turvaan tahtoni toteutumisen - Opas oikeudelliseen ennakointiin" -kirjasia tilattu Estery-talolle
04.03.2024Tule mukaan Esteryn kävelykerhoon!
16.01.2024Kutsu Kestävän Kasvun Eloisan HYTE -hankeen infotilaisuuksiin
09.01.2024Auta meitä kehittämään OLKA-toimintaa, vastaa OLKAn kyselyyn, voit voittaa OLKAn tuotekassin itsellesi
11.12.2023OLKA-toiminta laajenee Pieksämäelle
11.12.2023Mikkelin OLKAn Podcast julkaistu Spotifyssä
04.05.2023Marianne Huoponen Kyllä onnistuu! -hankkeen projektipäälliköksi
25.04.2023Järjestöjä tarvitaan
20.04.2023Esteryllä alkaa uusi EU-hanke!
04.04.2023Uusi jäsenyhdistys: Narsismin uhrien tuki ry
26.01.2023Esteryyn uusia jäsenyhdistyksiä
09.05.2022Mikkelin keskussairaalassa on saatu käynnistettyä saattohoidon vapaaehtoistoiminta
14.01.2022Vertaistukitoiminnan asiakaslähtöisyyden lisääminen
18.08.2020Luontoliikunnan ja Puulalla sijaitsevan Säynätsaaren esteettömän laavun kehittäminen on Esteryn uusi palvelu jäsenyhdistyksille